Julkaistu 21.04.2021 0          

Naantalin matkailukesää rakennetaan täydellä höyryllä

Naantali valmistelee toiveikkaana tulevaa kesää tapahtumineen ja opastuksineen.

Visit Naantalin toimitusjohtaja Tarja Rautiainen sanoo, että matkailukesää kohti mennään tällä hetkellä täydellä höyryllä. Jos on pakko, tapahtumia siirretään ja perutaan, mutta ainakin Naantalin matkailukohteilla on valmius toimia normaalisti, jos kesällä päästään jo elämään vapaammin.

Esimerkiksi Muumimaailman on määrä avautua 12.6 ja Kultarannan opastukset käynnistyvät jo 8.6.

Myös muut opastukset eri puolilla Naantalia alkavat kesäkuussa ja Naantalin Emma-teatterissa on 39 askelta -näytelmän ensi-ilta 4.6.

Naantalin kesäkauden uutuuksia ovat muun muassa upeat iltaristeilyt Naantalin satamasta ja uusi risteilymahdollisuus Röölästä Seilin saarelle.

–Lisäksi Mannerheim monologi odottelee malttamattomana vuoroaan toukokuulle, mutta varmuudella ainakin syyskuun lauantaipäiville, Rautiainen kertoo.

Monet kesän tapahtumat ovat tässä kohtaa vuotta vielä odottavalla kannalla sen suhteen, saadaanko tapahtumat toteutettua vai ei.

–Naantalin idyllinen vanhakaupunki houkuttelee toki turisteja aina, olipa tapahtumia tai ei, ja Naantalissa on paljon nähtävää omatoimimatkailijalle. Naantalista löytyy myös loistavia staycation-kohteita ja tänne voi tulla vaikkapa etätöihin, Rautiainen kannustaa.

–Jos jotain hyvää tästä koronasta pitää etsiä, niin uusia innovaatioita on tullut paljon, ja matkailualalla on tehty vuodessa viiden vuoden mittainen digiloikka. Yritykset ovat kehittäneet verkkokauppojaan, ja erilaiset matkailutuotteet ovat entistä paremmin löydettävissä ja varattavissa netin kautta.

Rautiainen on innostunut alkukesästä lanseerattavasta Finnish Archipelago 2020 -palvelusta.

–Se on dynaaminen paketti, jonka äärellä voi haaveilla lomasta saaristossa – ja ostaa haluamansa palvelut ja tuotteet.


Kommentit

Ei kommentteja!

Lisää kommenttisi täyttämällä allaoleva lomake kokonaisuudessaan.

Digipalvelu Aura Oy / DigiAura

Digipalvelu Aura Oy / DigiAura

Digiapu, Digihuolto, Digikauppa, Digitointi

Kokouspalvelut

FresCo Ravintolat Oy - Korkki

Linnankatu 43, Turku

www.frescoravintolat.fi

R 75, KP 5-24 (75). Kokouspalvelu: videoneuvottelulaitteet, AV-laitteet. Juhlapalvelu. Lounas arkisin klo 10:45-13:30. Tervetuloa tutustumaan uuteen ravintolaamme! Lue verkkosivuiltamme lisää toiminnastamme ja tutustu myös Raumalla sijaitseviin toimipaikkoihimme, www. frescoravintolat.fi

Lue uusin näköislehtemme

04/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
ma 19.04.2021


04-liite/2021



Liite
to 19.04.2021


Seuraa meitä somessa