Julkaistu 24.06.2021 0          

Wärtsilä muuttaa Turussa Tiedepuiston alueelle

Wärtsilä Finland Oy on päättänyt siirtyä uusiin toimitiloihin Turussa, kun Stålarminkadun nykyisten tilojen vuokrasopimus päättyy vuoden 2022 loppuun mennessä. Näin yhtiön Turun henkilöstölle pystytään tarjoamaan uudet, modernit työskentelypuitteet sekä joustavampi tapa tehdä töitä.

Uudet toimistotilat sijaitsevat Turun Tiedepuistossa osoitteessa Untamonkatu 1. Alueelle parhaillaan rakentuva CivilCity-niminen uusi toimistorakennus on 8-kerroksinen, josta Wärtsilän käyttöön tulee kolme kerrosta. Teknisen huollon ja kenttähuollon toiminnoille sopivat uudet tilat puolestaan löytyivät Itäharjulta, kun Teollisuuskadulla sijaitseva entinen rautakaupan kiinteistö kunnostetaan alueen muuhun rakennuskantaan sopivaksi. Turun Teknologiakiinteistöt ja Wärtsilä Finland ovat tänään 23.6.2021 allekirjoittaneet kiinteistöistä vuokrasopimukset.

”Kartoitimme Turussa eri tilavaihtoehtoja, koska toimipaikka on Wärtsilälle strategisesti tärkeä. Seutu on suomalaisen meriteollisuuden merkittävin keskittymä, jonka innovaatiotoiminnan ympärille muodostunut vahva yhteistyöverkosto tukee erittäin hyvin Wärtsilän tavoitteita laivaliikenteen päästöjen vähentämiseksi. Tiedepuiston alue tulee olemaan kansainvälisesti merkittävä osaamiskeskittymä, jossa alueen elinkeinoelämä ja korkeakoulut toimivat ainutlaatuisella tavalla yhteisten päämäärien eteen. Tämä sopii erinomaisesti myös Wärtsilän tapaan toimia yhdessä ympäröivän ekosysteemin kanssa”, sanoo Wärtsilä Finland Oy:n toimitusjohtaja Hannu Mäntymaa.

”Olemme hyvin iloisia siitä, että Wärtsilä muuttaa Turun Tiedepuistoon. Näin merkittävän toimijan sijoittuminen alueelle vahvistaa entisestään Tiedepuiston asemaa osaamiskeskittymänä ja lisää myös muiden toimijoiden kiinnostusta muuttaa Tiedepuistoon sekä antaa uskoa Tiedepuiston laajenemissuunnitelmille”, kertoo Turun Teknologiakiinteistöjen toimitusjohtaja Mikko Lehtinen.

Wärtsilän muutto uusiin tiloihin tapahtuu arviolta syksyn 2022 aikana. Sen jälkeen Wärtsilä Land and Sea Academyn Turun koulutuskeskuksen erityistiloja ja -laitteita tarvitseva koulutus järjestetään uudessa teknologiakeskuksessa Smart Technology Hubissa Vaasassa. Muutoksella ei ole vaikutusta Wärtsilän henkilöstömäärään Turussa. Wärtsilä työllistää Suomessa noin 3700 henkilöä, joista 2850 työskentelee Vaasassa, 500 Helsingissä ja 350 Turussa.


Kommentit

Ei kommentteja!

Lisää kommenttisi täyttämällä allaoleva lomake kokonaisuudessaan.

Painotalo Painola, T. Nieminen Oy

Painotalo Painola, T. Nieminen Oy

Graafinen suunnittelu, Kirjansitomoja, Kirjapaino, Painotaloja, Pakkauspalvelu, Pakkaussuunnittelua, Suunnittelu, Suunnittelutoimistoja

Kokouspalvelut

FresCo Ravintolat Oy - Korkki

Linnankatu 43, Turku

www.frescoravintolat.fi

R 75, KP 5-24 (75). Kokouspalvelu: videoneuvottelulaitteet, AV-laitteet. Juhlapalvelu. Lounas arkisin klo 10:45-13:30. Tervetuloa tutustumaan uuteen ravintolaamme! Lue verkkosivuiltamme lisää toiminnastamme ja tutustu myös Raumalla sijaitseviin toimipaikkoihimme, www. frescoravintolat.fi

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa