Julkaistu 23.12.2009 0          

Pekka Sundman Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ylijohtajaksi

Valtioneuvosto on nimittänyt 1.1.2010 alkaen Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) ensimmäiseksi ylijohtajaksi varatuomari Pekka Sundmanin. Sundman hoitaa tehtäväänsä elinkeinot, työvoima, osaaminen ja kulttuuri –vastuualueen johtajan tehtävien ohella seuraavan viisivuotiskauden 2010 - 2014

Varatuomari, MBA Pekka Sundman on valmistunut Turun yliopistosta 1989 ja MBA –tutkinnon hän on suorittanut Turun kauppakorkeakoulussa vuonna 2000. Valmistumisensa jälkeen hän on työskennellyt pääosin elintarvike- ja kemianteollisuuden johtotehtävissä. Työuraa ovat leimanneet monipuoliset yritystoimintaan ja -juridiikkaan painottuvat kehittämistehtävät. Pekka Sundman on naimisissa ja hänellä on kaksi lasta. Sundmanin vahvuutena elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen johtamisessa on laaja kokemus erilaisten organisaatioiden kehittämisestä ja yhteistyöstä hyvin erilaisten tahojen kanssa.

Varsinais-Suomen ELY-keskuksessa on kolme vastuualuetta, joiden johtajat on niin ikään nimitetty seuraavaksi viisivuotiskaudeksi. Ylijohtajuuden lisäksi Sundman toimii elinkeinojohtajana, Pekka Jokela tiejohtajana ja Risto Timonen ympäristöjohtajana.

Pekka Sundman on nimitetty Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ylijohtajaksi.


Kommentit

Ei kommentteja!

Lisää kommenttisi täyttämällä allaoleva lomake kokonaisuudessaan.

Yhteistyökumppaneiden blogit

Kokouspalvelut

Tammiluodon Viinitila

Lemlahti Parainen, Parainen

www.tammiluoto.fi

KP 50-120, R, S.

Lue uusin näköislehtemme

12/2018



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 13.12.2018


Seuraa meitä somessa