Asennus Suomi on kahden koronavuoden aikana palkannut 26 uutta työntekijää ja tuplannut liikevaihtonsa.
Uutiset

Yritykseni tarina: Pelotonta tekemistä, huolellista raportointia ja rekrytointeja etunojassa

Vaikeina aikoinakin on mahdollista luoda kasvua ja työllistää ihmisiä. 

Salosta kotoisin oleva, koko Suomessa operoiva Asennus Suomi on kahden koronavuoden aikana palkannut 26 uutta työntekijää ja tuplannut liikevaihtonsa. Yritys on hoitanut työt sovitusti olosuhteista riippumatta, hionut raportointinsa timanttiseen kuntoon ja rekrytoinut väkeä etupainotteisesti. Näillä eväin kovan kasvun uskotaan jatkuvan entistä kovempana nyt kun maailma näyttää avautuvan.

Toimitusjohtaja Markus Pettersson kertoo yrityksen tarinan.

Miten yrityksen tarina alkoi?

–Olemme siitä erikoinen yritys, että emme myy mitään tuotteita, ainoastaan palveluja. Olemme erikoistunut kalusteasennuksiin, kuten myymälöiden ja toimistojen kalusteisiin, varasto- ja arkistokalusteisiin sekä puku- ja lokerokaappeihin. Lisäksi kalustamme myös kerro – ja rivitaloja yritysasiakkaille. 

–Olen tehnyt itse asennuksia vuodesta 2011 lähtien. Kun tapasin yhtiökumppanini, aloimme miettiä, että pitäisi tehdä jotain isompaa. Vuonna 2017 perustimme sitten Asennus Suomen. Sen jälkeen kaikki on tapahtunut vauhdilla, ja yrityksemme on kasvanut todella voimakkaasti.

Mistä yrityksenne nimi on peräisin?

–Sehän on aina se vaikein asia yrityksen perustamisessa, että minkä nimen yritykselleen laittaa. Me halusimme sellaisen nimen, jolla voi toimia koko Suomen alueella ja joka kertoo siitä, mitä me teemme.

Millainen työyhteisönne on tällä hetkellä?

–Pääpaikkamme on Salossa, lisäksi meillä on henkilökuntaa 12 kaupungissa. Meillä on 30 henkilöä omilla palkkalistoilla ja lisäksi noin 20 henkilöä, jotka tekevät meille alihankintana töitä.

Mikä on ollut yrityksellesi merkittävä onnistuminen?
–Olen ylpeä siitä, että olemme pystyneet kasvamaan merkittävästi vaikka viimeiset kaksi vuotta ovat olleet haastavia kaikille. Me päätimme heti korona-ajan alusta asti, että mitään töitä ei peruta meidän puolestamme, ja selvitimme kaikki turvallisuusohjeet, käytimme alusta asti maskia ja käsidesiä, joten kaikki saatiin hoidettua turvallisesti. Jos olisimme alkaneet pelkäämään ja jarruttelemaan ja perumaan sovittuja keikkoja, kaikki olisi mennyt aivan eri tavalla, ja suuri osa töistä olisi varmaan tekemättä vieläkin.

–Mielenkiintoisia kohteita, joissa olemme työskennelleet ovat olleet esimerkiksi Jyväskylän uusi sairaala Nova, Lapland Hotels sekä Liikku-kuntosalit sekä Supercellin pääkonttori Jätkäsaaressa. 

Millaisia haasteita olette kohdanneet?

–Yksi asia, jonka kanssa olemme kamppailleet paljon, on se, että on ollut todella haasteellista saada oikeaa ja ajantasaista tietoa pandemiaan liittyen: kun tulee altistumisia ja sairastumisia, niin kuka saa olla töissä ja kuka ei, missä vaiheessa työntekijä voi palata töihin, kuka maksaa sairauspoissaolot ja niin edelleen. On myös ollut vaikea saada työntekijöille aikoja testeihin julkiselle puolelle.

Millainen oli vuosi 2021 ja miten näet tulevaisuuden?

–Tulevaisuus näyttää hyvältä! Olemme satsanneet henkilökuntaan etupainotteisesti ja kouluttaneet uusia tekijöitä muiden töiden ohella. Olemme onnistuneet kehittämään sisäiset järjestelmämme niin, että ne ovat aina ajan tasalla ja kaikki työntekijämme ovat sinut niiden kanssa. Pystymme raportoimaan asiakkaalle päivittäin kuvien kera siitä, miten homma on hoidettu. Erotumme muista juuri palvelumme perusteella.

Toimitusjohtaja Markus Pettersson kannustaa yrittäjiä ajattelemaan luovasti ja luottamaan omaan visioonsa.

Miten yritys voi
menestyä ja kasvaa?

  1. Panosta oikeisiin ihmisiin, etsi yritykseesi hyviä työntekijöitä, jotka mahdollistavat kasvun.
  2. Mieti, miten voisit tehdä asiat eri tavalla kuin muut ja erottua joukosta
  3. Ripaus rohkeutta ja hulluutta ei ole pahitteeksi! 
  4. Löydä luovia ratkaisuja ja luota visioosi.
  5. Älä tuhlaa, mutta älä myöskään säästä liikaa – muista tasapaino.