Julkaistu 12.06.2017 0          
MAINOS

Yritysviestit

Matkatoimisto Heta: Luotettavaa matkatoimistopalvelua jo 20 vuotta

Kirsi-Marja Salosen mukaan matkailijat ovat tänä päivänä laatutietoisia ja arvostavat yksilöllistä palvelua.

Matkatoimisto Heta Oy on vuonna 1997 Uudessakaupungissa perustettu perheyritys, joka siirsi vuonna 2006 koko toimintansa Turkuun. Tänä vuonna 20 vuotta täyttävän yrityksen perustaja ja pääomistaja on Kirsi-Marja Salonen, joka yhdessä osaomistajana toimivan tyttärensä Anu Halosen kanssa vastaa yrityksen toiminnasta. Matkatoimisto Hetan palveluja käyttävät niin vapaa-ajan matkaajat kuin liikematkustajat. Tilaustyönä rakennetaan matkapaketteja yhtä lailla yksittäismatkaajille kuin erilaisille ryhmille. Lentolippujen myynti muodostaa puolet liikevaihdosta.

- Monet asiakkaamme haluavat tutustua uusiin paikkoihin ja kokea ainutkertaisia, mieleenpainuvia elämyksiä. Koska liikenneyhteydet ovat nopeutuneet merkittävästi, hyvinkin eksoottiset kohteet eri puolilla maailmaa ovat entistä helpommin saavutettavissa. Myös useiden yritysasiakkaidemme liiketoiminta on kansainvälistynyt kovaa vauhtia, minkä vuoksi yritykset ovat laajentaneet toimintaansa uusiin maihin perustaen toimipisteitään mm. Kiinaan ja Yhdysvaltoihin., Anu Halonen toteaa.

Sinnikäs työ palkittiin yrittäjäpalkinnolla

Matkatoimisto Hetan pitkäjänteinen ja tuloksellinen työ on huomioitu myös yrittäjäjärjestön piirissä, mistä osoituksena Varsinais-Suomen Yrittäjät myönsi Turun Yrittäjien esityksestä yritykselle vuoden 2016 kuntakohtaisen yrittäjäpalkinnon. Alan voimakkaassa muutoksessa ja tiukassa kilpailutilanteessa Matkatoimisto Heta on löytänyt toimivan palvelukonseptin, joka on mahdollistanut myönteisen tuloskehityksen.

– Olen iloinen saamastamme huomionosoituksesta, joka kaiken lisäksi osuu erinomaiseen ajankohtaan, kun yrityksemme tänä vuonna täyttää 20 vuotta. Menestyksen taustalla ovat pitkäaikaiset asiakassuhteet ja keskinäinen luottamus. Onnistumiseen ovat ratkaisevasti vaikuttaneet myös usko omaan tekemiseen, yritysasiakkaittemme huikeat menestystarinat ja onnistumiset omilla toimialoillaan sekä räiskyvä ja kasvattava ”äiti-tytär -suhde” päivittäisessä työssä, Kirsi-Marja Salonen kertoo.

Kirsi-Marja Salonen (oik.) ja Anu Halonen kertovat liikematkailun laajentuneen kaikkiin maanosiin.


Matkatoimisto Heta

Käsityöläiskatu 3 b, 20100 Turku

www.heta.com

heta@heta.com

Kommentit

Ei kommentteja!

Lisää kommenttisi täyttämällä allaoleva lomake kokonaisuudessaan.

Weldforce Oy  Ltd.

Weldforce Oy Ltd.

Henkilöstön vuokrausta ja välitystä

Yhteistyökumppaneiden blogit

Kokouspalvelut

Viking Line

PL 265, Turku

www.vikingline.fi

Amorella klo 08:45. Kokoustiloja 11 (10-180 hlöä), Auditorio 180 hlöä. Kokoustilojen kapasiteetti yht. n. 400 hlöä. Monitoimitila Panoraama messu- ja näyttelykäyttöön (max 200, istumapaikat 140) Useita ravintoloita, saunaosasto. Viking Grace klo 20:55. Kokoustiloja 11 (6-230 hlöä) Auditorio 230. Kokousosaston kokonaiskapasiteetti yht. n. 470 hlöä. Kuvaa ja ääntä on mahdollista välittää useaan kokoushuoneeseen ja Club Vogueen samanaikaisesti. Useita ravintoloita, Spa-osasto. Ryhmille omaa erikoisohjelmaa - kysy lisätietoja.

Lue uusin näköislehtemme

12/2017



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 14.12.2017


Seuraa meitä somessa