Julkaistu 23.06.2021 0          
MAINOS

Yritysviestit

Karkelon Sukka Oy: Kauko ja Arja Luomasen perustama Karkelon Sukka on menestynyt erikoistumalla

Karkelon Sukan historia alkaa vuodesta 1996, jolloin Kauko ja Arja Luomanen perustivat Karkelon Sukka Oy:n. Yritteliäs pariskunta oli tosin toiminut yrittäjänä jo vuodesta 1991.

–Mietimme, että mikä olisi tuote, jota kaikki tarvitsevat. No, kaikki tarvitsevat sukkia, muistelee Kauko Luomanen.

He tilasivat sukkakoneen, vuokrasivat tilan Littoisten Verkatehtaalta ja alkoivat opetella sukkien tekemistä muiden töiden ohella. Viikot valmistettiin sukkia, viikonloput kierrettiin markkinoilla ja tapahtumissa myymässä niitä aina Rovaniemeä myöten.

Tuolloin sukat valmistettiin puuvillasta, villasta ja pellavasta. Matkan varrella kirkastui, että markkinoilla pärjää vain erottumalla. Silloin löydettiin erikoismateriaalit.

–Kukaan muu ei silloin tehnyt koko Euroopassa tällaisia sukkia kuin me, joten totesimme, että tässä olisi hyvä markkinarako.

”Yrittämisen hulluus” periytyi kotoa

Karkelon Sukalla on nykyisin 15 työntekijää, ja sen toimitilat sijaitsevat Liedossa.

Kaikki sukat valmistetaan, viimeistellään ja pakataan Liedossa.

Myös kaikki mallit ovat omia.

Verkkokauppa ja muut digitalisoituminen saivat vauhtia vuonna 2017 toteutetusta sukupolvenvaihdoksesta, jolloin Kauko ja Arja Luomanen jättäytyivät yrityksessä taustalle, ja vetovastuun otti pariskunnan tytär Katri Söderlund veljensä Samin kanssa.

Katri Söderlund muistaa silitelleensä sukkia kotona jo nuorena ja käyneensä markkinoilla äidin ja isän mukana.

–Jostain tuolta se hulluus yrittämiseen on periytynyt, Söderlund naurahtaa.

Hän vertaa sukkia korkokenkiin tai lenkkareihin – kaikki eivät sovi kaikille.

Sopivan tuotteen löytää vain kokeilemalla.

Söderlund kertoo, että Karkelon Sukka antaakin tuotteilleen takuun.

–Kun ostaa meiltä sukat, niitä saa käyttää, pestä ja käyttää uudelleen ja tunnustella, miten ne sopivat jalkaan. Jos malli ei tunnu sopivalta, voi olla yhteydessä meihin ja etsimme yhdessä sopivamman mallin tai sitten sukat saa palauttaa, kertoo Söderlund.

Asiakastyytyväisyys on yritykselle kaikki kaikessa.

Liedossa on hyvä olla yrittäjä

Karkelon Sukan erikoisuus on se, että sukat valmistetaan merilevää ja sinkkiä sisältävästä langasta ja ne edistävät jalkojen hyvinvointia.

–Suurin osa asiakkaistamme kertoo, että he ovat lopettaneet muiden

sukkien käyttämisen, ja haluavat käyttää vain näitä, Söderlund kertoo.

Uskollisia asiakkaita riittää, ja Katri Söderlund sanoo, että yrityksen tulevaisuus näyttää hyvältä. Yritys on kasvanut nopeasti ja toimintaa on pystytty tehostamaan niin, että tarjonnalla pystytään vastaamaan koko ajan kasvavaan kysyntään. Silti yritys on pysynyt perheyritysmäisenä.

Sellaisena Söderlund haluaa sen pysyvän tulevaisuudessakin.

–Liedon kunta on oikein hyvä paikka yritykselle, koska kunnan päättäjät ja toimijat ovat olleet yrityksen tukena pitkin matkaa. Lisäksi meillä on aivan loistavat työntekijät! Yhdessä heidän kanssaan olemme rakentaneet kokonaisuuden, joka toimii. Silloin jokaisen on mukava tulla töihin, ja se on tärkeintä.


Karkelon Sukka Oy

Pakurlantie 8, 21350 Lieto Ilmarinen

+358 (0)40 7380 184

karkelonsukka@karkelonsukka.fi

Kommentit

Ei kommentteja!

Lisää kommenttisi täyttämällä allaoleva lomake kokonaisuudessaan.

Rockfun Promotions & Agency Oy

Rockfun Promotions & Agency Oy

Juontajapalvelut, Konsultointipalveluja, Mainosspiikkaus, Mediatoimistoja, Ohjelmatoimistoja, Promootiopalvelut, Viestintätoimistoja, Äänimainontaa

Kokouspalvelut

Kultaranta Resort Oy

Särkänsalmentie 178, Naantali

www.kultarantaresort.fi

Kokoukset, yritystilaisuudet, juhlat, aktiviteetit, majoitus. Kaikki samasta paikasta isommallekin ryhmälle.

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa